Arjen ankeuttajat

Ihminen on aina ollut kekseliäs kehittäessään laitteita sotimista, kiduttamista ja muuta pahantekoa varten. Vain yhden esimerkin mainitakseni, Paavi Innocentius laillisti kerettiläisten kuulustelun kidutuksen avulla 1200-luvulla. Inkvisitio käytti tähän mm. strappadoa, jossa köyden varaan ripustettua uhria vedettiin ilmaan ja pudotettiin alas, niin ettei hän kuitenkaan törmännyt lattiaan vaan reväytti jäsenensä (http://www.chronicon.com/noita/inkvisitio.html). Vaikka tällaisen fyysisen kiduttamisen aika tuntuu jo olevan takanapäin meidän maailmassamme, henkistä kidutusta ja itsekidutusta varten kehitämme ja ylläpidämme edelleenkin erilaisia "laitteita".

J.K. Rowlingin fantasiassa Harri Potter ja Azkabanin vanki esitellään Tylypahka-maailman ankarin, kuolemaa pahempi rangaistus: ankeuttajat imevät sielun rangaistavalta. Jo pelkkä ankeuttajien läsnäolo saa kaikki hyvät tunteet ja muistot häviävään. Kristillisessä sanastossa kadotus on ikuista eroa Jumalasta, ankeuttajat puolestaan tuovat epäuskonnolliseen Potter-fantasiaan saman ahdistuksen. Eräs Harry Potter –sanakirja tiivistää ankeuttajan [dementor] näin: mustaan viittaan pukeutunut kasvoton olio joka poistaa kaiken onnellisuuden ympäriltään (http://yrttis.pyhajoki.fi/~epetajan/Tylypahka/translation.htm).

Matti Pulkkinen esittelee yläsavolaisen merkitysleikkurin toimintaa kirjassaan Ehdotus rakkausromaaniksi. Iisalmelaisessa ravintolassa istuu pöydässä neljä miestä. Kerrotaan juttua, jossa tuttava on kuollut veritulpaan. Kertoja toteaa, että hyvä kun ei jäänyt alaikäisiä lapsia. Seurueen nuorin kysyy kertojalta: Entäs sitten? Kertoja jatkaa selitystään, jolloin seuraa taas kysymys: Entäs sitten? Seurue vaikenee. Jonkun ajan kuluttua toinen mies kertoo eri tarinaa. Nuori mies vesittää senkin kysymällä toistuvasti: Entäs sitten? Muuta nuori mies ei puhu. Seurueen tarinointi häiriintyy pahasti, epäillään vaikenevan kyselijän järjen juoksua ja hänen koko ihmisyyttään. Lopulta muut poistuvat, juttu ei enää irtoa.
Merkitysleikkurin toinen terä on "haetanneeko tuo mittää?". Sillä on mahdollista vähätellä vahinkoa, siis käyttää sitä positiivisessa tarkoituksessa. Tässä lieneekin ratkaisevaa, millä sävyllä kysymys esitetään. Tärkeää ei ole vain mitä kysytään, tärkeää on myös miten kysytään.

Esa Saarisen latistuksen mankeli on "laite" jota käytämme niin itsemme kuin lähimmäistemme lannistamiseen. Taitava mankelin käyttäjä on henkilö, joka etsii asiasta sen huonoudet ja jättää hienoudet huomaamatta. Näin saadaan asia kuin asia latistumaan mitättömäksi. Tällaisen henkilön vastakohta on kaskun vanha viisas
mies, josta sanottiin, ettei hän koskaan puhu pahaa kenestäkään. Asiaa piti tietenkin testata ja kun häneltä kysyttiin mielipidettä, paholaisesta, sielunvihollisesta, tuosta vanhasta vihtahoususta, hän totesi vain, että ahkerastipa tuo tuntuu työtänsä tekevän.
Jos luovumme, Esa Saarisen terminologiaa käyttääkseni, pihtaamisen kostonkierteestä saadaksemme aikaan anteliaisuuden nousuvirtauksen, on meidän syytä kehitellä noiden laitteiden tilalle uusia, positiivisen varauksen sisältäviä apparaatteja. Arjen ankeuttajana toimiminen on helppoa, varsinkin kun sitä ei itse huomaa. Kovin ylpeä siitä toimenkuvasta ei kuitenkaan voi olla, kun asiaa katsoo ulkopuolisen silmin.