Asko Sahlberg, Siunaus

Sahlberg ei päästä helpolla. Sivuja on alle 200 ja teksti on sujuvaa. Asia on rankkaa, rankkaa kuin kuoleman odotus.

Kristian Smeds, Tuntematon sotilas

Unohtuiko tuosta tekijälistasta Väinö Linna. Vai vihjaako arvostelija, että Tuntematon on muokattu tuntemattomaan kuntoon.
Kyseessä on Kristian Smedsin Väinö Linnan tekstistä ohjaama teknisesti erityistehostettu näytelmä Kansallisteatterin suurella näyttämöllä. Mainitsen pari kolme teknistä erityistehostetta: pesukone, pesukone ja pesukone. Valkoiset pesukoneet olivat miehistöä ja väripyykkärit upseereita.
Mietiskelin aluksi muutamaan otteeseen kuinka paljon tästä saa irti sellainen katsoja, joka ei tunne kansalliseeppostamme. Lopuksi en sitä enää juurikaan miettinyt. Ja eepoksen tuntemiseen ei minusta riitä, että sen katsoo Laineen versiona kerran vuodessa, ei sekään että välillä katsoo Mollbergin version. Kyllä se pitää lukea niin, että muistaa keskeiset kohtaukset ulkoa ja kaikki keskeiset eivät ole elokuvaversioissa mukana.
No mutta asiaan. Loistava esitys. Tykkäsin, tykkäsin kovasti.
Jos yksityiskohtia pitää poimia niin Hauhia oli riemastuttava räppääjä. Perusjuju oli silti kohdallaan. Myös Rokan ja majurin Sarastien keskustelu sotilaallisen kurin merkityksestä sai uskottavan painotuksen. Ja Ladan moukarointi tunnistamattomaan kuntoon oli viehkeä kohtaus.
Jos Matti Vanhanen ja Ilkka Kanerva arvioivat esityksen huonoksi näkemättä sitä, se ei ole kovin poikkeuksellista. Takavuosina miljoonat muslimit arvioivat Salman Rushdien Saatanalliset säkeet huonoksi lukematta niitä. Sitäpaitsi vaikka Matti ja Ilkka olisivat nähneetkin esityksen, mitäs sitten. He ovat jo osoittaneet oman arvostelukyvyttömyytensä. Katsokaa vaikka iltapäivälehtiä. Ei tarvitse lukea, riittää kun katsoo kuvat. Heihin verrattuna Väyrynen onkin tosi mies, hän lukaisi Dostojevskinsa viikonlopun aikana.

No, esityshän on niin riemastuttava kuin tällainen tapposhow olla voi. Jos juonirakenne ja henkilöt eivät olleet tuttuja etukäteen tuskin ne ovat jälkikäteenkään. Mutta se ei haittaa. Vaikka tekee kipeää ei haittaa. Ihanaa, Leijonat, ihanaa.

J. K. Rowling, Harri Potter -romaanit 1-7

Taloudessamme on ollut itsestään selvää, että uusin Potter ostetaan heti kun se ilmestyy. Heti tarkoittaa yleensä sillä minuutilla kun sitä saa kaupasta. Tälla kertaa maltoimme odottaa kuitenkin aamuun asti. Kun sitten pääsi sattumaan sellainen vahinko, että kirjan ensisijainen haltija ei sitä välittömästi ehtinytkään lukemaan ja luin hänen puolestaan sata ja piikki ensimmäistä sivua, siis ohi esilukijan, aiheesta käytiin periaatteellinen keskustelu. Siis että onko reiluu hei. Joten ilmoitin, etten toki haluakaan vielä lukea tätä viimeisintä, kun en ole varma muistanko mitään edellisistäkään, aloitan alusta ja luen ne kaikki järjestyksessä. Lukekaa vain rauhassa kiireisemmät. Kotirauha palasi ja edessäni oli urakka, jonka kokonaispaksuudeksi laskin 4530 sivua.
Päätöksentekoa helpotti Hesarissa ollut Suvi Aholan kirja-arviointi Potter-sarjasta. Suvi Ahola luki Potterit 15 päivässä, siis 300 sivua päivässä. Julistin hänen innoittamanaan, että minä luen kirjat vappuun mennessä, tosin paljon hitaammalla nopeudella 100s/pv. Aloitin 13.3.2008.
Ensimmäinen kirja Viisasten kivi (335 sivua) oli luettu seuraavana päivänä 14.3. Aiemmin luin sen ääneen syystalvella 2001.
2. Salaisuuksien kammio (365 sivua) oli luettu 17.3
3. Azkabanin vanki (456 sivua) oli luettu 20.3
4. Liekehtivä pikari (768 sivua) oli luettu 23.3
5. Feeniksin kilta (1050 sivua) oli luettu 30.3
6. Puoliverinen prinssi (698 sivua) oli luettu 1.4
7. Kuoleman varjelukset (828 sivua) oli luettu 6.4
Eikös ollutkin mielenkiintoista seurata lukuprojektin etenemistä. Tuskin maltatte odottaa että pääsen kirjaamaan Marcel Proustin Kadonneen ajan etsimisiä... Projektiin meni siis 25 päivää, keskinopeus jonkin verran alle 200 sivua/pv. Väitän, että kannatti, vuoden taukojen aikana kun ehtii kaikenlaista keskeistä unohtua.

Varoitan että seuraavassa tekstissä saattaa esiintyä juonipaljastuksia.

Sopivasti tämäkin lukujakso sijoittui pääsiäisen aikaan, kuten vuosi aiemmin. Miksikö minä tämän nyt otan esiin? Palatkaamme tässä vuoden takaiseen kirjapäiväkirjaan:

14.4.2007

Juudaksen evankeliumi ponnahti näyttävästi esille juuri pääsiäisen alla. Näppärä mainoskampanja, sanoisin. Edellisen yhtä tehokkaan myyntikampanjan huipentuma oli vajaa kuukausi sitten, kun kuudennen Potterin suomennos tuli myyntiin. Kyseessähän on länsimaisen kulttuurin kaksi keskeisintä mytologiaa: Uusi Testamentti, jonka huipentuma pääsiäisdraama on ja Harri Potter, jonka tähänastinen huipentuma on se mitä Dumpledorelle tapahtui.

Juudaksen evankeliumi suomennettiin juuri, ja se sai valtavasti huomiota. Asiantuntijoille asia ei ole uusi, mutta minulle se on. Ja se on kutkuttavan jännittävä. Kun on mielensä päästänyt saastumaan tällä ajatuksella, siitä ei pääse eroon. Kun kiirastorstai-iltana katselin ja kuuntelin Matteus Passiota telkkarista, Kallion kirkosta, en päässyt eroon ajatuksesta, että kamoon, teillä on vanhentunutta tietoa. Ettekö ole kuulleet: Jeesus ja Juudas suunnittelivat tämän kimpassa.

Mielikuvitukseni laukkasi paljon pitemmällekin, kuin mikään teksti antoi oikeutta olettaa, mutta silmäni olivat auenneet, mikään ei enää ollut niin kuin ennen. Tähän asti olin pitänyt Jesusta köyhänä runoilijana, jonka vastuulla ei ollut kaikki se, mitä seuraajat keksivät. Nyt aukeni salaliitto, jonka rinnalla Huovisen Veitikka-teoria jäi mitättömäksi. Siis todella: Hitlerin tempauksilla oli vaikutusta vain muutamaan sukupolveen - jo nyt pahimmat hörhöt, anteeksi tarkoitan tietysti skeptikot - pitävät Aatun puhdistuksia keksittynä juttuna, mutta mitä nämä kaksi Jiitä tekivät, sillä on ollut vaikutusta kahden tuhannen vuoden ajan meidän kulttuurissamme, kulttuurissamme jonka vaikutus maailmassa on koko ajan laajentunut. Hurja toteutus, joka perustui tarkkaan suunnitelmaan: siis jo ensimmäinen kärsimysnäytelmä oli näytelmä!

Niinpä minä nyt minä sitten jo arvaan Rowlingin seitsemännen teoksen nimen: Harri Potter ja Kalkaroksen evankeliumi.

Juonesta älkäämme puhuko enempää. Kirjan nimi ei sattunut oikein, enkä minä sitä sitä vakavasti uskonutkaan, Potter-sanastoon ei välttämättä sovi kristillinen terminologia. Haluan nostaa esiin muutamia niistä taioista, joita me jästitkin voimme käyttää:

1. Suklaasammakot auttavat monenlaiseen vaivaan, erityisesti mielenmasennukseen. Tämä lienee erityisesti jästinaisten keskuudessa tunnettu hoitokonsti. Laskettakoon joko luontais- tai lumehoidon lahkoon, kannattaa kuitenkin kokeilla, etenkin jos saatavissa 99% suklaata.
   
2. Suojelius (Odotum suojelius) on tärkeä ja vaativa loitsu , jolla suojaudutaan mm. ankeuttajia vastaan. Ankeuttajista kirjoitin jo aiemmin reilut viisi vuotta sitten. Ankeuttajien läsnäolo saa kaikki hyvät tunteet ja muistot häviävään. Onneksi on mahdollista käyttää suojelius-loitsua. Suojeliusta loihtiessa pitää ajatella jotakin onnellista hetkeä tai tapahtumaa. Tämä loitsu toimii jästimaailmassakin pienellä harjoittelulla varsin erinomaisesti.
3. Kodin suoja -loitsu. Täysi-ikäisyyteen asti Harri oli lomillaan suojassa "kotonaan", siis Dursleylla, vaikka olikin täällä huonommassa kuin lapsipuolen asemassa. Oleellista tässä taiassa on se, että lapselle huononkin kodin suoja on parempi kuin kotia ei ollenkaan.

Luulenpa että tässä on havaintoja tarpeeksi tällä erää. Saattaahan olla että aktiivinen etsijä löytää verkosta muitakin sivuja, jotka osaltaan saattavat tuoda lisävalaistusta Potter-maailmaan ja sen taikojen käyttökelpoisuuteen meidän jästien maailmassa. Ja lisäksi seikkailua, seikkailua ja seikkailua. Ja ystävyyttä. Opetus lienee että tärkeintä on rakkaus. All you need is love. Hyvä voittaa lopulta. Mutta ei ilmaiseksi.

Eräs tärkeä havainto vielä mainittakoon: Ron on pelastanut Harryn hengen.

"...Pelastit minun henkeni."
"Kuulostaa paljon hienommalta kuin totuus", Ron mumisi.
"Tällaiset jutut kuulostavat aina hienommilta kun ne kerrotaan", Harry sanoi.

Niinpä. Tässähän on sartrelainen oivallus. Seikkailua ei ole. Elokuva on elämää suurempaa. Miksikäs luulet minun kertovan juttuja reissuistani. Kysy Harrylta.

Milos Forman, Hair