perjantai 1. helmikuuta 2008

Heikki Turunen, Pohjoinen ulottuvuus

Aika hapokasta. Vaikein Turunen, joku sanoisi että huonoin. Pidättelemätöntä, hurjaa. Sen pahempi todellisuudelle...
Teloituskohtauksessa mennään lähes kansalaissodan tunnelmiin, muissa tapahtumissa Hurja joukko jää toiseksi, sanallisissa ryöpytyksissä ja lähimmäisenrakkaudessa Pulmuset tai Ettore Scolan Rumat, ilkeät ja likaiset kalpenevat..
Aika naturalistista.
...
Jälkikäteen mietin, että lähestyin kirjaa väärien odotusten vallassa, väärän tyylilajin vankina. Tästä pitäisi tehdä elokuva, mutta tällä kertaa ohjaajaksi emme valitsekaan Markku Pölöstä. Vaikka kyllä Pölönenkin moneen taipuu, esimerkkina Emmauksen tie. Avainkohtaukset olkoot - varokaa, sillä nyt tulee juonipaljastuksia - paitsi tietenkin eu-luvattomien lehmien ja lampaiden joukkoteurastus, myös Miman ja pastorin raaka "viimeinen suudelma" sekä tietenkin muutama jokseenkin luonnollinen vaikkakin dramaattinen kuolemantapauspari. Näiden varaan se on rakennettava ja muu olkoon vain tätä tukevaa täytettä. Ohjaajaksi harkitsin hetken Tarantinoa, mutta kenties Oliver Stone Natural Born Killers ansiollaan kuitenkin pääsisi ykköseksi. Urbaanimman version ohjaajaksi voisi harkita myös samanhenkisen leffan Baise-moi (suom. Pane mua) ohjaajia. Ehkä annamme homman Oliverille ja käytämme vanhaa tuttua elokuvan nimeä, tosin suomennettuna: Luomutappajat.

Ei kommentteja: