Volter Kilpi, Saaristosarja: Alastalon salissa, Pitäjän pienempiä ja Kirkolle

Volter Kilven Alastalon salissa kannattaa lukea ainakin kymmenen vuoden välein. Eikä pelkästään Alastalon salissa vaan siihen perään myös Ylistalon tuvassa sekä koko Saaristosarja. Kierros ei ole kevyt, mutta minulle Volter Kilven Saaristosarja on kuitenkin luettavuudeltaan kevyttä viihdettä kun vertaan sitä James Joycen Ulyssekseen, joka myös oli tämän vuoden lukuohjelmassani. Volter Kilven vauhdissa - tai hitaudessa - sekä pysyin mukana että jaksoin pysytellä kärryillä, sen sijaan Leopold Bloomin seikkailuihin Dublinissa 16.6.1904 väsähdin useamman kerran.

Saaristosarjaan kuuluu Alastalon salissa -teoksen lisäksi kaksi muuta teosta: Pitäjän pienempia ja Kirkolle. Mutta montako itsenäistä teosta sarja sisältää? Alastalon salissa sisältää muusta sisällöstä riippumattoman ja siihen sisällöllisesti kuulumattoman esiluvun Kirkkomaa. Tarkasti ottaen Alastalon salissa on ilmestynyt kahtena teoksena: Alastalon salissa I ja Alastalon salissa II. Pitäjän pienempiä, alanimellä Saaristoväkeä arkisimmillaan, koostuu viidestä novellista, joista ensimmäinen ja laajin on Ylistalon tuvassa. Muita novelleja ovat Aurinkotytin tanssi, Kaaskerin Lundström, Merimiehen leski ja Jäällävaeltaja. Näiden novellien henkilöissä on runsaasti Alastalon salista tuttuja henkilöitä ja Ylistalon tuvassa -novellin tapahtuma-aika on pian Alastalon salissa -romaanin tapahtuma-ajan jälkeen. Kirkolle on oma itsenäinen romaaninsa, jossa myös on runsaasti viittauksia aiemmista teoksista tuttuihin henkilöihin. Tällä jaolla saamme Saaristo-sarjaan yhteensä kahdeksan teosta.

Tarkastellaan Saaristosarjaa kokonaisena Kilven luomana maailmana. Kokoa tällä maailmalla on ainakin 1609 sivun verran. Sivumäärä vaihtelee painoksien myötä, vanhemmissa Alastalon saleissa yli 900 sivua, minulla kädessäni olevassa painoksessa vuodelta 2000 sivuja 421+405, yhteensä 826. Pitäjän pienempiä (1978) on sivumäärässään 365, saman verran kuin vuodessa on päiviä. Kirkolle matkataan 440 sivun verran. Karkeasti ottaen voidaan sanoa, että saaristosarjassa on sivuja enemmän kuin mailissa on metrejä. Nyt olemme määritelleet tämän maailman koon ainakin yhdellä tavalla.

Seuraava sisältää pinnallisia juonipaljastuksia, jotka tuskin häiritsevät kenenkään tulevaa lukukokemusta. Alastalon salissa kertoo kapteenien ja isäntämiesten kokouksesta, jossa perustetaan kuljetusalan yritystä. Koko romaanin tapahtumat rajoittuvat kuuden tunnin sisälle. Henkilögalleriassa mielenkiintoisimmaksi nousee vastarannan kiiski ja kotiinvetäjä, helposti kuumeneva Pukkila, joka saattaa pystyä kaatamaan koko hankkeen jos haluaa. Ja saattaa halutakin. Alastalon Herman Mattsson on kutsunut kokouksen koolle ja valmistellut asian. Onnistuessaan hän on nouseva pitäjän mahtimiehistä kenties jopa suurimmaksi. Pukkila on hänen vastuksensa, mutta hänellä on monta vankkaa tukijaa. Pukkila tarvitaan silti mukaan suureen hankkeeseen. Vaikka kirjaa paljolti pidetään tylsänä ja juonettomana, minulle kirjassa on mitä jännittävin juoni: kuinka parkkisopimuksen teko etenee, mitä mutkia tulee vastaan ja miten niistä selvitään. Tapahtumat rajoittuvat kuuteen tuntiin, mutta sisäkertomuksissa seikkaillaan merillä vuosiakin. Alastalon salissa on jossain mielessä sarjan poikamaisin teos, huolettomin opus, jossa jossain mielessä pelataan ikäänkuin peliä - tämä siis verrattuna sarjan muiden teosten osin alakuloisiinkin mietteisiin tai elämänkulunkuvauksiin. En kuitenkaan missään mielessä halua vähätellä kirjan merkitystä tai elämänasennetta, sen fokus vain on hieman toisenlainen kuin sarjan muiden osien.

Ylistalon tuvassa tapahtumat sijoittuvat Alastalon parkkisopimuksen jälkeiseen päivään. Kun Alastalon salissa olivat pitäjän varakkaat, Ylistalon tuvassa lojuvat saamattomamman tuntuiset miehet, laiskuuteen taipuvainen isäntä ja talvikautta kortteeria pitävät merimiehet. Ylistalo on Alastalon näköetäisyydellä ja Alastalon salin tapahtumat samoin kuin Alastalon salin henkilöt saavat lisäselvitystä tässä kertomuksessa. Myös Pitäjän pienimpien muissa novelleissa seikkailee sivuhenkilöinä jo aiemmin tuttuja henkilöitä. Novelleissa tunnelma on elämän kiihkeimmästä menosta luopumisen ja pettymysten tuomaa alakuloa, Ylistalon tuvassa lisäksi väliin myös jopa farssimainen. Seuraavassa kuvaava näyte erään henkilön luonnehdinnasta: "Silloin oli Järvelin asettunut talvimieheksi Ylistaloon ja kun ei alkuvuosien talvijoutilaisuudessa viritetyistä naimakaupoistakaan naisväen nirponenäisyyden ja oman tihdin silmänlaadun vuoksi syntynyt todempaa sekä kun hän itsekin alkoi huomata olevansa valmiiksi veistetty mies, jonka veriä ei enää janottanut mikään elämän hiko, niin oli hän sahtautunut elämässään siihen, että hän suvet oli Alastalon prikissä tyvenenä timperinä ja talvipäivät nyt jo kymmenettä vuotta mittaili penkkejä Ylistalon tuvassa."

Kirkolle on kestoltaan yhden sunnuntaisuvisen kirkkoonmenomatkan pituinen. Edelliset opukset sijoittuivat syksyyn, tämä on juhannuskesäinen.  Tässä ei viitata parkkisopimukseen, vaan monet Alastalon salin miehistä taitavat olla parast'aikaa merimatkalla. Ei kirja ole pelkkää kävely- ja soutumatkan kuvausta, vaan monet ihmissuhdesolmut ja elämänkohtalot tulevat kerrotuksi samalla kun kirkkomatkalla satutaan muiden kanssa yksiin. Karuja ovat kohtalot Kilven kuvaamina. Vanha Agata vaeltaa yhdessä nuoren Siljan ja keski-ikäisen Miljan kanssa. Siljan vaikeudet ovat juuri näkyvilleen tulossa, Miljan ne ovat jo merkinneet. Lohtu tulee luopumisesta. "Agatha rakasti silminensä sekä Siljaa että Miljaa ja kaikkia ihmisiä niissä vaikeuksissa, joita hänellä ei enää ollut." Keskeinen henkilö kirkkomatkalla on nuori poika Albert, joka perheensä kanssa matkaa kirkkoon ja maissa käymässä oleva isäkin on pitkästä aikaa mukana. Taaskin tulee Albertista mieleen, että itse kirjailijako tässä on poikana. Ja pikkuveli "Väinö nyt, pikku-Väinö, tällä erällä oli nostettu isän käsivarrelle." Ja Väinön mietteitä: "Sielläkö Jumala asuu: hänellä on siellä kaunis talo, onko siellä taivas? Sinne minäkin menen, jos minä tulen kipeäksi ja minun tulee paha olla, sinne meni Hakalan Elsakin keväästi, eikä tule enää leikkimään minun kanssani...". "Albertin vavahti sydän, hän tiesi, että Väinö oli heikko ja sairasteli usein." Tässä vaiheessa matka on edennyt jo melkein perille, ensin on kävelty venerantaan, on soudettu - välillä jopa kilpaakin - ja ollaan kirkkomaalla kohta astumassa kirkkoon sisälle. On the road -romaani on lopuillaan.

Kierros on täyttymässä ja palaamme alkuun. Olen neuvonut Alastalo salissa -kirjaa lukemattomia hyppäämään reilusti esiluvun yli, jos koko lukeminen meinaa siihen tyssätä. Mutta nyt on aika lukea se, nyt kun koko kierros on tehty ja kolme paksua opusta tavattu. Nyt ollaan kirkkomaalla ja jatketaan siitä. Palaa lähtöruutuun: Alastalon salissa, esiluku Kirkkomaa, pieni näyte: "Yht'äkkiä huomaan istuvani oman, ammoin haudan poveen kätketyn pienen veljeni sammaltuneella, mullan umpeen painuneella paadella. Samassa viiltää rintaani vuosikymmenten takaa viisivuotiaan ensimmäinen pakahduttava tuskan kysymys  … korvissa vielä selittämättömänä kaikumassa kivikova sanoma, soperran elämäänjääneen hillitömässä kivussa ja tiedottomassa itsekkyydessä … 'Väinö, paha Väinö, mitä varten sinä kuolit, meiltä jäi niin monta leikkiä leikkimättä.' "

Tuon olin kirjoittanut muistiin jo edellisellä lukukierroksella ja samoista muistiinpanoista kaivan silloisia mietteitäni tästä tekstiosuudesta.

Toki tämä on yksi vain, yksi näistä monista, muistoista, jotka kertojalle, Kilvelle itselleen - otaksun nämä todellisen kirjailijan enkä minkään alter-egon, muistoiksi - tuolla kirkkomaalla heräävät, ja tyylilleen ominaisesti hän tällä kirkkomaalla käynnin aikana käy niin monen muiston myötä monessa muussa paikassa ja kohtalossa ihmetellen sitä, että hän itse on sitä vielä täällä ihmettelemässä. Ei ihmettele enää. Ei vaan kylläpäs ihmettelee kuitenkin, paljon pitempään kuin moni meistä muista vaikka alkoikin ihmettelynsä jo aikoja sitten. Ihmettelee niin kauan kuin sanat paperilla on luettavissa, niin kauan kuin uusia, niitä samoja vanhoja sanoja paineteen uusille papereille, niin kauan kuin niille sanoille on lukijoita. Niin kauan Kilpi meissä ihmettelee. Tyylilleen uskollisesti pieneltä näyttämöltä, tässä kirkkomaalta tai toisaalla iltapäiväisestä Alastalon salista, jossa neuvotellaan laivanvarustamisesta tai Kirkolle-teoksen sunnuntaiselta kirkkoon vievältä venematkalta, pienistä kulisseista, Kilpi laajentaa matkan pitkäksi, elämän mittaiseksi, suhteuttaen näin nämä tärkeät ponnistelut näyttämöllämme laajempiin kulisseihin näyttäen meille kuinka pientä kaikki on lopulta. Ahdistavan vapauttavaa tai vapauttavan ahdistavaa.

Volter Kilven lukuhistoriani alkaa vuodesta 1993. Alastalon salissa oli kirjallisuuden tuntijoiden arvovallalla valittu itsenäisyyden ajan parhaaksi suomalaiseksi romaaniksi. Minä, joka pidin itseäni kovana lukumiehenä, olin hämmästynyt: kuka ihmeen Volter Kilpi? Haaste oli heitetty. Kesälukemistoksi sain ensimmäisen osan ja kohta toisenkin. Ensimmäiset pari sataa sivua olivat totuttelua, mutta sitten teksti vei mukanaan. Oheismateriaalina oli mm. Hannu Taanilan ohjelmat, joissa Alastaloa hehkutettiin eurooppalaisena romaanina. Kun vauhti oli päällä, luin samaan syssyyn koko Saaristosarjan. Tauti levisi lievästi myös lähiympäristöön. Myöhemmin Hesari viritteli lukupiiriä ja siinä sivussa kirja tuli uudelleen luetuksi. Innokas Volter Kilpi -harrastaja Toivo Iho analysoi Suomen Kuvalehdessä Alastalon salia ja kehitteli mielikuvitusta kiihottavia teorioita Kilven ja Kiven yhteyksistä. Siitä innostuneena kirjoittelimme vastineita ja pidimme 1990-luvun lopulla Toivo Iho -seminaaria Hotelli Oivassa. Nykyisellään keskustelukumppaninani on pääasiassa Pirjo Lyytikäisen Mielen meri, elämän pidot Volter Kilven Alastalon salissa. Hyvin harvan kanssa Volter Kilvestä voi pitempään ja vakavammin kasvotusten keskustella.

Toki on tunnustettava, että ylpeilen ja leuhkin näillä lukusuorituksillani, Kilpeä pidetään raskaslukuisena ja onhan se sitä paikoin. En itsekään aina tavaa kaikkia kohtia seikkaperäisesti vaan saatan loikata kappaleen yli, jos pitkästyttää. Lukee sen sitten tarkemmin seuraavalla kierroksella. Aurinkotytin tanssi ja runonomaiseen muotoon kirjoitetut osuudet Kirkolla-teoksessa olivat minulle tällaisia eniten keskittymiskykyä koettelevia osuuksia.