En ole aiemmin lukenut Stephen Kingiä, mutta kun jokin aika sitten kirjastossa kouraan sattui tämä nyt uudelleen ajankohtaiseksi tullut päivämäärä paksun kirjan kannessa, en malttanut päästää irti. Minulla oli päällä jonkinlainen reader's block, joten palautin lukemattomia lukemattomia kirjoja ja lievää ennakkoluuloa tuntien otin tämän tilalle.
Parisen vuotta sitten julkaistu kirja ahmaisi oitis mukaansa. Juonipaljastusta sen verran, että kuppilan komerosta avautuu madonreikä menneisyyteen ja päähenkilön missioksi tulee Kennedyn hengen pelastaminen. Kirjan nimi ytimekkäästi on tuo meidänkin kansakuntamme muistiin piirtynyt merkittävä päivämäärä. Nuoremmille lukijoille täsmennän, että kyse oli vanhemmasta veljestä John F:stä. Vanhemmat lukijat muistavat, että nuorempi veli Robert F. ammuttiin viisi vuotta myöhemmin hulluna vuotena 1968. Samana vuonna myös Martin Luther King murhattiin ja Prahassa oli kevät. Estämällä ensimmäisen tapahtuman voi muuttaa muutakin, jättää kenties henkiin Robertin ja Martinin, lämmittää sodan ja kylmentää kevään.
Ajassaliikkumisteema on aina yhtä lapsekkaan innostava ja katson mielelläni uudestaan ja uudestaan Paluu tulevaisuuteen -elokuvia, viehätyn Päiväni murmelina -leffan loputtomasta toistosta ja tulen katsomaan varmaan vielä monesti 12 apinaa -elokuvan. Puhumattakaan Vonnegutin Teurastamosta. Olen nähnyt ajassaliikkumisunia ja näin niitä myös tämän kirjan lukuprosessin aikana.
22.11.63 on kiehtova kirja ja muutti käsitystäni Kingistä. Se herätti positiivisia värinöitä jonkinlaisella vanhanaikaisuudellaan, eikä siellä juurikaan ollut pelkäämiäni omituisia yliluonnollisuuksia, jotka minussa, tieteisuskoon taipuvaisessa materialistissa herättävät väistämättä vastarintaa, vaikka yritän vastaanottaa viihteen sen omilla ehdoilla. Ehkä oli, mutta ei liikaa. Kyllä se pelkämäni pukinsorkka vilahteli, mutta sallittakoon lievä annostus. Romaanin päähenkilöön pystyi samaistumaan ja se monesti on välttämätön ehto kirjasta pitämiselle.
Missä olit kun Elvis kuoli? Entä missä kun Lennon ammuttiin? Kun Diana kuoli? Varhaisin ajassa tarkasti paikannettava lapsuusmuistoni on marraskuulta 1963. Äiti ilmestyi kamarin ovelle ja kertoi että Kennedy on ammuttu. Tajusin uutisen merkittävyyden kaikesta muusta paitsi uutisesta itsestään.
Muuttaminen on vaikeaa, etenkin menneisyyden muuttaminen. Tämän tulee päähenkilömme huomaamaan, vaikka hänellä uusaikalaisiinsa verrattuna onkin melkoinen määrä työkaluja käytettävissään. Kirjoittajan puolesta jännitin, kuinka hän selviää näinkin herkässä asiassa kuin ajassaliikkuminen. Uskottavuus menee helposti ainakin tosikoimpien lukijoiden silmissä, he tosin eivät tähän tartukaan. Ihmettelen itseänikin.
En pilaa tulevaa lukuelämystäsi kertomalla millainen maailma on nyt. En kerro kuinka jäljillä Warrenin komissio oli, enkä myöskään kerro mitä koulukirjavarastossa todella tapahtui. En kerro Lee Harvey Oswaldin perhe-elämästä enkä Jack Rubyn sairaudesta. Mutta lukemalla tämän kirjan voit muuttaa käsitystäsi menneisyydestä. Uskallatko tulla tähän tulevaisuuteen...
Toimiva viihdepläjäys.
1 kommentti:
Tää on varmaan ainoa Kingin kirja jota en ole lukenut.. mutta pitää lukea kyllä joskus.
Stephen King on mielestäni jättänyt varsinaisen kauhukirjallisuuden (ja yliluonnollisten juttujen kertomisen) 90-luvun jälkeen. 2000-luvulla hämmästelin erästä kirjaa, kun se mielestäni (paatuneesta kauhu-unia näkevästä stephen king-friikistä) muistutti rakkausromaania. Ei siinä, hyvä se oli silti, mutta oli siinä sentään yksi haamukin, ystävällinen sellainen.
Lähetä kommentti