Elokuvia: Ingmar Bergman, Petro Almodóvar, Woody Allen

Ingmar Bergman, Seitsemäs sinetti
Tähän väliin mainitsen pari elokuvaa, jotka on mainittava. Torstai-iltana 3.1 telkkarista tuli Ingmar Bergmanin Seitsemäs sinetti. Minusta tuli Bergman-fani joskus 1980-luvun jälkipuoliskolla kun telkusta tuli, olikohan se perjantai-iltaisin Bergmanin leffoja säännöllisesti. Jollakin hypnoottisella tavalla ne imaisevat mukaansa, ja sen jälkeen olen aina katsellut Bergmanin tuotantoa, milloin on kohdalle sattunut. Myöhemmin tulivat palkitut Fannit ja Alexanderit ja mm. Goda viljan - hyvä tahto. Melkein loppuunsa saakka Bergman jatkoi tuotantoaan. Mutta nytpä onkin jo korjattava virhe, Goda viljan ei ole Bergmanin ohjaus, vaikka jotenkin se liittyy häneen, ainakin tunnelmaltaan. Asia on tarkistettava.
Mainostin tekstarilla shakkimestari Rainelle Seitsemää sinettiä shakkielokuvaksi, mutta siirrot laudalla jäävät siinä hieman epäselviksi. Tyypillistä Bergmanille on taiteilijaseurueen matkaaminen, niin tässäkin. En voi vastustaa kiusausta sanoa tätä vanhaa iskulausetta "elämä on matka". Sori, Vesa ;-) Bergmanilla se on vielä ilveilijäseurueen matka. Tässä symboliikka on varsin suoraa ja ritarin ahdistus kuoleman edessä vain kasvaa, kun personoitunut kuolemakaan ei tiedä tarkemmin siitä minne hän asiakkaansa vie.

Pedro Almodovar, Huono kasvatus
Toinen mainittava on Pedro Almodovarin Huono kasvatus seuraavana iltana. Tekijänsä parhaaksi kehuttu leffa ei minua tällä kertaa puhutellut niin vahvasti kuin Almodovarin leffat yleensä. Enkä laita syyksi mitään homofobiaakaan, ei vain puhutellut, vaikka toimikin hyvin ja mukaansatempaavan viihdyttävästi - ei väärä sana, poistetaan sana viihdyttävä. Mutta Almodovar on niitä ohjaajia, jotka saavat katsojan uppoutumaan elokuvansa maailmaan.

Woody Allen, Cassandra's Dream
Reilu vuosi sitten kävin katsomassa Woody Allenin edellisen brittikuvan, Match Point. Nyt saimme lapsilta joululahjaksi leffaliput ja mukana pari lehtileikettä, joista valitsimme Woodyn. Tämäkin on brittileffa, joten neuroottista sanailua Manhattanilla on turha odottaa, eikä Woodya itseään näy. Täddä on jännitystä Match Point -teemalla, asetelma on sama, aiheena keinot yhteiskunnallisen nousun mahdollistamiseksi. Match Pointista haluaisin kirjoittaa enemmänkin (ja olen toisaalla kirjoittanutkin, mutten julkaissut), sen verran hätkähdyttävä, jopa järkyttävä elokuva se oli. Eräs tärkeä teema siinä oli sattuman osuus.
Mutta nyt tähän Cassandraan. Päähenkilö on veljekset. Jännitys tiivistyy ja toinen veljeksistä on se heikompi lenkki tiellä jolta ei ole paluuta. Syketasoni kävi korkealla ja elokuva toimi. Minulle se kuitenkaan yltänyt jo sata kertaa mainitsemani Match Pointin tasolle.