Mutta kerronpa pikkaisen tutkimuksistani kirjan sisällöstä, toivottavasti en paljasta liikaa juonesta. Lue varovaisesti.
Ensimmäinen ote kirjasta:
-Otetaanko muuton kunniaksi? kysyin ja nostin korkaamatonta viskipulloa.
-Mikä ettei.
Hain lasit, kylmää vettä ja jääpaloja.
Kahden tunnin kuluttua viskipullo oli huvennut puoleen.
Sitten myöhemmin mentiin Eliteen. Tätä ennen oltiin käyty Hertsikan Alkossa: " Sen jälkeen kävimme vielä Herttoniemen Alkossa ostamassa perusvalikoiman viinaksia: viskiä, konjakkia, giniä, vodkaa ja muutaman oluen.
Toinen ote:
Korkkaan kahdeksantoista vuotta vanhan viskin ... Voimakas savun maku.... Maistelin itsekin juomaa. En ollut suuri viskin ystävä, mutta sen maistelussa oli jotain kodikasta. Mieleen piirtyi kuva pipopäisestä ja ahavoituneesta kalastajasta, joka oli ollut koko päivän merellä ja lämmitteli avotakan eteen nostetussa nojatuolissa viskiä maistellen. Ja ikkunaa piiskasi kylmä syyssade.Kolmas ote:
Viskin savunmaku poltti karvaana suussani, mutta kaadoin vielä lasillisen. Ei jäitä, ei vettä, vain raakaa viskiä.Tässä asia alkavat jo olla kohdallaan. Mietitään vielä sanan "raakaa" vivahteita, pitäsikö sitä harkita? No, kokonaisuutena viskikehitys on on oikeansuuntaista.
Päätelmäni: Viski on kirjailijalle tärkeä juoma, päinvastoin kuin päähenkilölle. Kirjassa esiintyy kaksi eri viskipulloa jotka korkataan. Suhde viskiin syvenee tarinan edetessä. Juuri viski on se juoma, jota tarjotaan alussa mainitun listan kaikista vaihtoehdoista. Tärkeä sivuhenkilö brassailee viskitietämyksellään, esitetään kaunis mielikuva viskistä, lähes muumipappamainen. Päähenkilön viskinjuontitaito kehittyy romaanin aikana.
Kokonaisuutena Valhe piti erittäin voimakkaasti otteessaan. Tässä suhteessa voisin verrata tätä Jan Guilloun kirjaan Pahuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti