Ilkka Remes, Hermes

Välipalana lukaisin Ilkka Remeksen lastenkirjan Hermes (tämä teksti kirjoitettu edelleen Entisten nuorten sävellahjaa toisella silmällä kuunnellen). Sain Hermeksen isänpäivälahjaksi, kun isät ilmeisesti saavat Ilkka Remestä isänpäivälahjaksi ja minä en tähän päivään mennessä ole saanut, nyt oli aika korjata puute. Hermes on tosin Remeksen lastenkirjasarjaa, mutta en minäkään isoa eroa huomannut muussa, paitsi ruumiiden määrässä. Siinäkö on lasten- ja aikuistenkirjan ero? Tietokilpailukysymyksissä opin eron joulunaikana, kun pelasimme kokoperheen Trivial Pursuitia. Lasten kysymyksissä kysyttiin minusta suhteettoman paljon eri tv-sarjoihin liittyviä kysymyksiä, joihin emme juurikaan osanneet vastata. Minusta alkoi tuntua, että kysymysten laatija oli jotenkin erehtynyt, tai sitten lapset ovat toisaalla toisenlaisia. Mutta ainakaan niin ei saisi erehtyä että pitäisi lapsi-sanan synonyymina sanaa tyhmä. No, tämä nyt on taas turhaa jurputusta tyhjänpäiväisiä tv-ohjelmia ja niiden ylitarjontaa vastaan. Toissapäivän uutisissa taisi olla jotain entisen varapresidentin, presedenttiehdokkaan ja nykyisen nobelilla palkitun ympäristöaktivistin uudesta kirjasta, jossa hän toivoo internetin pelastavat maailman - tai ainakin ameriikan - tv:n tyhmistävältä vaikutukselta. Näin ainakin jos uutisointiin on uskomista, Goren kirja The Assault on Reason ruotii USA:n demokratiaa:
"Kansan poliittinen passivoituminen on antanut tilaa George Bushin kaltaiselle valtapoliitikolle. Rappion perussyy on viihteeksi taantunut televisio, joka näivettää poliittisen keskustelun. Median pitäisi olla demokratian vahtikoira, jonka edessä vallankäyttäjät vapisevat. Mutta kuka pelkää televisiota, jossa American Idol ja murhauutiset vuorottelevat?" (-Matti P. Pulkkisen kolumni Micropc.net'ssä.)
Minulle televisionvastustajana tuollainen argumentointi sopii hyvin (ei pidä tuosta vetää johtopäätöstä, että en katselisi televisiota liikaakin). Mutta palatakseni Remeksen Hermekseen, kirja oli varsin toimiva jännäri ja ajankuluke. Mitään sen suurempaa antia en siitä saanut, mutta luulen että Remeksellä samoin kuin Isomäellä on oma poliittinen sanomansa jännityksen tuottamisen lisäksi. Isomäellä se on ilmastonmuutoksen vastaisuus kuten aiemmin totesin, Remeksellä se tuntuu olevan Natoon liittyminen. Jännityksen tuottamisen lisäksi se ikäänkuin hyppää esiin "piilomainontana", tai lopulta suoraan sanottuna. Jännityksessä Venäjä ja venäläiset ovat aika luonnollinen komponentti ja tätä esim. loppuvuodesta lukemani Matti Rönkän Viktor Kärppä -kirjat käyttävät. Nyt kahdessa viimeksi lukemassani Ilkka Remes -kirjassa Natoon liittymisen tarve tuodaan sangen suoraan esille. Nuoruuteni nuortenkirjoista muistan aatteellisuuden keskeisenä asana joitakin jännityskirjoja, mustavalkoasettelut ja oikealla puolella taistelemisen itsestääänselvyyden. Kevyeen viihtejännitykseen manipulointi ei minusta sovi niin kuin se saattaa sopia johonkin todellista tunnepaloa sisältävään teokseen. Tai ainakin sen viihteessä huomaa liian helposti manipuloinniksi. Tietenkin teoksen vakavuusasteesta voidaan olla montaa mieltä ja jos sattuisin olemaan sitä mieltä, että meidän pitäisi nopsaan mennä mukaan Natoon, saattaisin pitääkin Remeksen teosta voimallisena pamflettina.
Entisten nuorten sävellahja loppui jo. Lienee aika minunkin lopettaa. Mutta jotakin lupausta tulevasta: kesken on Kari Enquist Valo ja varjo, esseitä ja kuuntelussa on mm. Melkein vieraissa, Leevi and the Leavingsin lauluja jälkeenjääneiden esittäminä. En tarkoita henkisesti.
Rauhaa, veli, rauhaa, sisko.